|
|
|
|
viimeksi paikalla Jul 30, 2023 20:16:23 GMT
hahmo
|
|
|
Mar 15, 2023 12:55:20 GMT
Post by Aidan Miller on Mar 15, 2023 12:55:20 GMT
It was a travesty. The very thing Aidan had been fearing for years was at hand. In his anxious state, he was sitting at a table for two ten minutes earlier than what had been written on the crumpled, abused letter shoved in his pocket. He had little affection towards the piece of paper that had finally commanded his destiny in Pines. It was the physical embodiment of many sleepless nights, cold dread running down his spine whenever he had gotten mail. What had started off as yet another uneventful day in Wayward Pines had quickly turned sour when Aidan found a letter in the mail. Receiving letters in this damned town always made your blood run cold. The possibilities were endless, and some of them were quite frightening. It was only after you opened the envelope with shaking hands that you learned your fate written on the letter.
Unfortunately for Aidan, unfolding the letter didn’t bring relief from the cold dread gnawing at his insides. He had a duty to fulfill, one he had known Wayward Pines would demand from him eventually. Aidan, like the rest of the ill-fated occupants of this purgatory, would have to carry on the town’s legacy in the form of offspring. The day had come for Aidan to get a wife. That poor, unfortunate woman’s name was written on the letter: Ethel Shaffer—soon to be Miller.
At least Pines wasn’t cruel enough to just throw you and your future spouse into a house and call you married, though Aidan didn’t know which would be worse. Getting a little time to adjust was welcome, but at the same time, it was torture knowing what was to come and having to prepare for it. This little engagement dinner, which was mandatory, of course—what wouldn’t be in Pines—at least gave the soon-to-be-wed couples a little time to get to know each other before they would spend the rest of their time in Pines together. His years in Pines had taught Aidan to be loyal to the town. Lay low, and nothing bad would happen—that was the philosophy he had lived his life in Pines by. It also meant that he would have to try to be a suitable husband. If not for the town’s sake, then for his future wife. He was going to be miserable, he already knew that, but that didn’t mean that this Ethel had to be. Aidan wasn’t the most caring person, but intentionally causing someone to be miserable wasn’t something he got joy out of. Life in Pines was difficult enough. He didn’t have to make it worse for someone who didn’t deserve it. |
|
pelaaja: Cino
|
|
|
|
|
|
|
viimeksi paikalla May 1, 2024 21:10:23 GMT
hahmo
|
|
|
Mar 17, 2023 21:53:02 GMT
Post by ethel shaffer on Mar 17, 2023 21:53:02 GMT
Askeleet tuntuivat muuttuvan raskaammiksi sitä mukaa, mitä enemmän Ethel lähestyi Biergartenia. Kävelymatka kotoa määränpäähän oli myös tuntunut tavallista pidemmältä, vaikka pub-ravintola oli samalla paikalla kuin ennenkin. Ethel ei ollut pystynyt kääntämään katsettaan rakennuksesta sen tultua esiin eikä hän ollut sivusilmällä pystynyt kiinnittämään huomiota Wayward Pinesin arkiseen elämään ja muihin kaupunkilaisiin kadulla, vaikka tavallisesti ei omannut putkinäköä. Viime päiviä vaivanneet stressi ja ahdistus eivät olleet laskeneet yhtään sen jälkeen, kun hän oli töistä kotiin palattuaan poiminut valkoisen kirjekuoren käteensä. Ethel oli oppinut, että Pinesissa kirjekuori tai puhelu merkitsi vain yhtä asiaa: muutosta.
Hänellä oli kokemusta ulkopuolelta tulevasta kontrollista jo ennen Pinesia, mutta herättyään pikkukaupungissa hän oli saanut huomata kontrollin voivan olla aivan toista luokkaa. Elämä Pinesissa tuntui kuin itse nukkemestari olisi ohjaillut hänen elämäänsä antamatta minkäänlaista vaikutusvaltaa elämän valintoihin, kuten työpaikkaan tai... Avioliittoon. Pelkästään sanan ajatteleminen sai Ethelin nielaisemaan raskaasti ja kietomaan kätensä tiukemmin vaalean trenssitakkinsa ympärille. Ethelin oli kuitenkin myönnettävä, että hän oli saanut yllättävän pitkää elää arkeaan Pinesissa yksin rauhassa. Hän oli kuitenkin koko sen ajan tiennyt, että asia voisi muuttua minä tahansa päivänä, kuten nyt oli käynyt. Tai käymässä. Niin julma Pines ei kuitenkaan ollut, että olisi avioliittoon pakottamansa kaksi asukasta heittänyt välittömästi saman katon alle antamatta mahdollisuutta tutustumiselle ensin. Se oli kenties tilanteen laiha lohtu, mutta edes jotain. Avioliitosta ja kumppanista kun ei voinut tehdä valitusta eikä päätöksiä oltu koskaan muutettu.
Ethel yritti epätoivoisesti rauhoitella itseään viimeisten metrien ajan ennen kuin hän astuisi sisälle Biergarteniin etsiäkseen Aidan Millerin, jonka nimi hänen kirjeeseensä oli kirjoitettu. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut miestä, josta tulisi hänen aviomiehensä Pinesissa. Nimen lisäksi ennakkoon kirjeessä ei oltu kerrottu muuta tulevasta aviomiehestään. Kirjeessä oli kerrottu vain aika ja paikka tulevan pariskunnan ensimmäiselle tapaamiselle, mihin Ethel oli juuri menossa. Ahdistus ja pelko eivät vielä olleet lamauttaneet häntä, mutta pitivät jännittyneenä.
Lopulta Ethelin oli tartuttava viileään, metalliseen ovenkahvaan ja astuttava oven avattuaan pubin lämpöön. Kevyt tuulenvire seurasi häntä sisälle. Ethel kohotti katseensa ja antoi sen kiertää pöydät läpi. Kello oli sen verran vähän vielä, ettei pubissa ollut vielä paljon väkeä. Lounasaikakin oli jo mennyt. Hänen ei ollut vaikea huomata yksin istuvaa, omiin ajatuksiinsa uponneelta vaikuttavaa miestä. Itseään vielä viimeisen kerran rohkaisten Ethel otti viimeiset askeleet tapaamiselle varatun pöydän luokse. "Excuse me, are you Aidan?" Ethel toivoi, että vain hän kuuli pienoisen värinän äänessään, esittäessään varmistavan kysymyksensä kahden istuttavan pöydän ääressä olevalle miehelle. Mies oli selvästi tullut ajoissa paikalle, koska nainenkaan ei ollut myöhässä.
|
|
pelaaja: brasidas
|
|
|
|
|
|
|
viimeksi paikalla Jul 30, 2023 20:16:23 GMT
hahmo
|
|
|
Mar 20, 2023 17:09:40 GMT
Post by Aidan Miller on Mar 20, 2023 17:09:40 GMT
Aidan’s wait was over as he was approached by a woman whose nervous eyes stopped sweeping the room as they settled on him. Aidan could tell that she wasn’t enthusiastic about their meeting either, considering the way she held her arms close to her body, brows arched in a nervous expression. Well, there was no escaping now. It was time to meet the person he would be sharing the rest of his miserable life in Pines with.
Who Aidan assumed to be Ethel stopped in front of the table Aidan was sitting at, confirming his suspicion. Her large, fearful eyes were pretty, mirroring her quivering voice. Aidan could feel a twinge of pity in his chest, feeling for the poor soul who had the same fate as him.
“That’s me”, Aidan muttered rather unenthusiastically, even though he did try to at least not seem miserable. Still there was an air of indifference about him, showing through the cracks in the form of quickly averted eyes—the same way Ethel showed nervousness through her quivering voice. Aidan drew in a deep sigh, gathering himself enough to lift his gaze to meet Ethel’s again.
“Ethel, right?”
|
|
pelaaja: Cino
|
|
|
|
|
|
|
viimeksi paikalla May 1, 2024 21:10:23 GMT
hahmo
|
|
|
Mar 21, 2023 15:28:25 GMT
Post by ethel shaffer on Mar 21, 2023 15:28:25 GMT
Mies osoittautui kuin osoittautuikin Aidaniksi. Ei ollut kovin vaikeaa huomata, ettei kumpikaan heistä ollut kovin innoissaan tapaamisesta saati alkavasta yhteiselämästä avioliiton myötä. Aidan ei kuitenkaan vaikuttanut töykeältä. Katseen välttelylle oli syynsä, jonka Ethel kyllä osasi ymmärtää. Oli ihme, että Ethel itse uskalsi katsoa miestä suoraan kasvoihin ja pian silmiin toistamiseen, kun Aidan käänsi katseensa takaisin naisen puoleen.
"Yes", Ethel vahvisti puolestaan, kun Aidan tuntui varmistavan muistavansa naisen nimen oikein.
Oli Ethelin vuoro kääntää hermostunut katseensa pois miehestä. Vaikka kuinka hän yritti naamioida sen johtuvan laukun laskemisesta vapaan tuolin käsinojalle ja trenssin riisumisesta, tajusi Aidankin varmaan sen johtuvan ahdistuneisuudesta, joka ei suinkaan ollut helpottunut. Ja tuskin helpottaisikaan koko tapaamisen aikana. Illalla Ethel olisi varmasti uupunut kaiken jälkeen.
Laskettuaan takkinsa vielä tuolin selkänojalle Ethel istui itsekin pienen pöydän ääreen. Hän oli nostamassa kätensä pöydälle, mutta huomatessaan niiden vapisevan vähän totesi hän parhaaksi laskea ne syliinsä. Hitto, hänen olisi jotenkin yritettävä rauhoittua edes vähän.
"I hope you didn't have to wait long", sanat tulivat rauhallisesti ulos, vaikka Ethel kuuli edelleen sen saman pienen värinän äänessään kuin aikaisemmin. Katse hakeutui takaisin Aidanin puoleen, kun kynnys kohdata miehen katse oli taas hetkeksi kadonnut.
|
|
pelaaja: brasidas
|
|
|
|
|
|
|
viimeksi paikalla Jul 30, 2023 20:16:23 GMT
hahmo
|
|
|
Mar 28, 2023 19:58:28 GMT
Post by Aidan Miller on Mar 28, 2023 19:58:28 GMT
Aidan’s attention was somewhere else completely when Ethel settled on the chair opposite him. He couldn’t shake the thoughts from his head. This would be his life from now on. Both of their lives. Pines had doomed them into a miserable marriage with no way out. Aidan couldn’t help but wonder what kinds of expectations this woman in front of him had. Was she hoping for a loving marriage? He couldn’t blame her. Wasn’t that what everyone wanted? But Pines didn’t give any of them a choice. You only had hope.
Aidan returned his attention back to Ethel when she commented on the fact that Aidan had been sitting at the table before she arrived. He shook his head, the woman didn’t have to feel bad about making him wait. She hadn’t even been late.
“Nah, I was here early anyways”, Aidan dismissed the woman’s worries. His attention slipped to the other people in the restaurant—there weren’t many, but Aidan would take anything to distract himself from this situation. The other people were waiting for their food or eating, all smiles on their vaguely familiar faces. Aidan was sure he’d seen every resident of this hellscape, though he didn’t know many by name. But during his years in Pines he had crossed paths with many of the unfortunate souls trapped in the town.
Despite Aidan’s reluctance to go through with the marriage, he didn’t really have any other choice. So with a deep sigh, Aidan turned his attention back to Ethel. Leaning back on his chair, Aidan figured that he couldn’t just go ignoring his future wife. This was the beginning of their life together. It for sure didn’t get any better from here, so a bad start to this chapter wasn’t exactly what Aidan wanted. But how could it be anything but? Still, Aidan had to try.
“So…how’s life?” he muttered awkwardly. He couldn’t think of anything else to say, even though he already knew the answer. In Pines it could never be anything less than perfect.
|
|
pelaaja: Cino
|
|
|
|
|
|
|
viimeksi paikalla May 1, 2024 21:10:23 GMT
hahmo
|
|
|
Apr 19, 2023 19:44:10 GMT
Post by ethel shaffer on Apr 19, 2023 19:44:10 GMT
Aidanin vastaus rauhoitti edes hieman Etheliä, joka oli jo kerennyt vähän stressaantua ajatuksesta, että mies olisi joutunut kauankin häntä odottamaan. Stressi oli kyllä täysin turhaa, koska nainen oli ollut ajoissa paikalla. Aidan vain oli ehtinyt paikalle aikaisemmin kuin hän. No, joka tapauksessa mies ei ollut onneksi joutunut kauan odottamaan häntä. Tietenkään Ethel ei voinut tietää, oliko miehestäkin ajan kulku kirjeen saapumisesta alkaen tuntunut ikuisuudelta, vaikka todellisuudessa kaikki tapahtui hyvin nopeasti. Ja pian he jo asuisivat saman katon alla...
Pieni hiljaisuus laskeutui kaksikon välille hetkeksi, kumpikin taisi jälleen kääntää katseensa aivan muualle kuin olisivat pitäneet sen toisissaan. Ethel vain yritti rentoutua ja rauhoittua huonoin tuloksin. Pöytäliinan tuijottaminen ei juuri auttanut laskemaan kiihtynyttä sykettä tai lopettamaan käsien hermostunutta hierontaa toisiaan vasten pöydän alla. Omiin ajatuksiinsa upottuaan hän hätkähti hereille takaisin maankamaralle vasta, kun Aidan kysyi naiselta miten hänellä meni elämässä.
"Eh, good... I think... Normal like always in Pines", vastaus tuli ulos takellellen hennolla äänellä. Hermostuneena nielaistuaan Ethel sai kuin sai kohotettua katseensa vastapäätä istuvaan mieheen taas, ja tällä kertaa hän kohteliaasti yritti pitää katseensa tässä.
"How about yours? Same Pine's way normal or something?" Ethel esitti saman kysymyksen kohteliaasti myös miehelle. Hetken harkittuaan hän uskalsi vielä esittää jatkokysymyksen, joka ei ollut sen erikoisempi. "What's your job?"
|
|
pelaaja: brasidas
|
|
|
|
|
|
|
viimeksi paikalla Jul 30, 2023 20:16:23 GMT
hahmo
|
|
|
Post by Aidan Miller on Jul 8, 2023 16:57:50 GMT
The simple question that didn’t have many acceptable answers in Pines seemed to send Ethel almost into a panic. Her rushed, awkward answer made Aidan raise an eyebrow, before looking around subtly, but checking if any of the others at the restaurant had picked up on Ethel’s nervousness. “Don’t”, Aidan muttered under his breath, trying to be as subtle as he could. This woman was clearly relatively new—she knew not to air out her woes, yet her nervousness made her act out of line, blurting out things like she was held at gunpoint. Well, maybe it wasn’t so unexpected, considering that she was practically kidnapped and held here against her will—they all were in this hellhole they dared to call a peaceful town. But in Pines subtlety was the key—act as if nothing was wrong, and you’d be alright. Despite not being exactly happy about having to marry Ethel, Aidan didn’t want any harm to come her way. “Just…relax, okay?” It completely escaped Aidan that his own pissed-off demeanor probably didn’t help the woman at all, even though his words were meant to be comforting. But Aidan wasn’t angry at her—he was angry at Pines, but that didn’t translate well on the outside. Aidan was sitting with his muscular arms crossed, with a subtle, yet tense frown on his face, looking anywhere but Ethel’s direction. He probably wasn’t the model example of a happy Pines’ citizen at that moment, but then again, he was far from a ray of sunshine on a good day, so maybe his behavior would slip through the cracks. Although Ehtel’s first question was left unanswered, Aidan switched the topic by taking advantage of the second question she had asked. Talking about something casual was the only way to move forwards, and what was more casual than their everyday jobs. “I’m a mechanic at the car repair shop”, Aidan stated, returning his attention back to Ethel for the millionth time in their short conversation. “And you?” Aidan’s tone wasn’t exactly the most interested, showing that he seemed to be a little checked out from the situation. At least his attention was on the woman, but his nonchalant attitude really conveyed that he wasn’t too interested, almost as if he was asking her out of politeness, and not genuine curiosity. ethel shaffer |
|
pelaaja: Cino
|
|
|
